”No, tämähän ei koske meitä” – vai koskeeko? Varo strategista sokaistumista!
14.10.2016, Lauri Tuomi
(in English below)
Aina välillä sitä pysähtyy miettimään, että mikä ihme saa joissain organisaatioissa johdon sokaistumaan maailman muutokselta. Kuulin juuri tositarinan siitä miten ministeriön edustaja oli kertonut yliopistojen ja korkeakoulujen rehtoreille ehkä yhdestä suurimmasta muutoksesta, joka on kohtaamassa korkeakoulutuksen, innovaatiotoiminnan, yritykset ja kansalaiset. Ja tämän tulevaisuuskuvan kuultuaan eräs ylimmän johdon edustaja tokaisi tilaisuudessa: ’No, tämähän ei sitten meitä koske’.
Sama strateginen sokaistuminen kävi surullisen kuuluisalle Nokialle, jonka tuotekehitys jämähti vanhaan osaamiseen. Surulliset ovat uutiset myös Stockmannista, joka hapuillen etsii uutta suuntaa, tai Tiimarista, joka ajautui konkurssiin, vaikka ympärillä itsetekemisen, käsitöiden ja lähiajattelun megatrendit jylläsivät, ja loivat bisnesmahdollisuuksia uusiutuville yrityksille.
Strateginen sokaistuminen voidaan onneksi välttää. Strategia on valintojen tekoja, mutta juuri valintojen teko erottaa jyvät akanoista. Hyväkin strategia voi ajaa metsään, jos kokonaiskuva on hukassa. Onnistuneessa strategiauudistuksessa tulevaisuus, menneisyys ja nykypäivä ovat läsnä. Tulevaisuutta ei odoteta vaan sitä tehdään aktiivisesti ja kuunnellaan herkällä korvalla. Menneisyyden menestyksen eväitä arvioidaan, ja ollaan valmiit varmistamaan myös poisoppiminen. Nykypäivään raivataan tilaa kokeiluille eikä jäädä rutiinien ja arkikiireiden vangiksi.
Niin ja muuten se asia, joka oli tuossa ministeriön puheenvuorossa esillä, oli avoimen tieteen ja tutkimuksen megatrendi, jonka sanotaan avaavan tieteelle, yrityksille, julkiselle sektorille ja kansalaisille uuden aikakauden: ennen pimennossa ollut tieto tulee hyödynnettäväksi, menetelmät tulevat näkyviin ja tutkimuksen, kehittämisen ja innovoinnin kehät tulevat limittymään uutta luoviksi foorumeiksi, alustoiksi ja ekosysteemeiksi. ”Hmm, tämä taitaakin koskettaa meitä”, miettii se menestystä rakentava johtaja – ja välttää strategisen sokaistumisen.
"This has nothing to do with us” – or does it. How to avoid strategic blindness?
Why some managers are blind and do not see the changes in their business environment faces? This is a question I wonder every now and then. Even a good strategy may lead to catastrophe if the holistic approach is missing and we refuse to think how the changes in our business environment affect us.
Luckily the blindness can be avoided. To make a good strategy means making choices. A successful strategy renewal process consist of the future, the past and the present. The desired future needs to be envisioned. Then, from the past we select the issues which help us reaching the vision. And today, we ensure that we are not trapped by the daily routines. Because the future is actually bind with the actions we do today!
Lisää kommentti